Pohjoismaiden Investointipankki rahoittaa Lahti Energian investointeja
Pohjoismaiden Investointipankki (NIB) ja Lahti Energia Oy ovat allekirjoittaneet kymmenen vuoden laina-ajalla 60 miljoonan euron lainasopimuksen, jolla rahoitetaan Lahti Energian vuosien 2023–2027 investointiohjelma. Investointiohjelmalla pyritään tehostamaan useita energiaan liittyviä hankkeita.
Investoinnit kohdistuvat sähköverkkoon ja tuulipuistoihin, uuden sähkökattilan rakentamiseen ja biokaasuvoimalaitoksen kunnostamiseen. Lahti Energia Oy:n sähköverkkoalueella sähkönkäytön arvioidaan kasvavan jopa lähes kolmanneksen vuoteen 2032 mennessä.
”Rahoituksen avulla toteutettavat hankkeet ovat tärkeitä etappeja matkallamme kohti kestävää ja päästötöntä tulevaisuutta. Tahdomme panostaa uusiin teknologioihin ja innovaatioihin, jotka tukevat energian vihreää siirtymää. Samalla varmistamme huoltovarmuuden lisääntymisen ja vastaamme yhteiskuntamme kasvaviin energia tarpeisiin”, sanoo Lahti Energia Oy:n toimitusjohtaja Jouni Haikarainen.
Investoinnit lisäävät uusiutuvan energian kapasiteettia
Suunnitellut investoinnit parantavat toimitusvarmuutta ja lisäävät uusiutuvan energian kapasiteettia, minkä johdosta hiilidioksidipäästöt vähenevät. Investointi biokaasulaitokseen on esimerkki kiertotalouteen perustuvasta energiasta. Yhdessä Hartwallin kanssa rakennetussa tehtaassa käytetään polttoaineena sivuvirtoja, joita muodostuu panimon omissa tuotantoprosesseissa.
”Yhteiskuntamme sähköistyminen on keskeinen ratkaisu vihreään siirtymään ja vaatii investointeja energiainfrastruktuuriin. Tällä pitkäaikaisella lainalla voimme tukea useita investointeja, jotka lisäävät uusiutuvan energian kapasiteettia, modernisoivat infrastruktuuria ja lisäävät energiajärjestelmien kestävyyttä”, sanoo NIB:n toimitusjohtaja André Küüsvek.
Lue tiedote NIB:n verkkosivustolta.
Kuva: Aki Loponen, Pictuner